Ike moodailee puutarhassa

Onhan se ollut tiedossa, että Isaac Hayes on aika äijä, muutenkin kuin South Parkissa. Tuossa joku aika sitten kuulin Bassoradiosta biisin Ike's Mood. Biisi on alunperin kaiketi levyltä ...To Be Continued vuodelta 1970. Biisissä on niin tolkuttoman hieno orkesterisovitus että järki lähtee päästä.

Liekö sitten vaikuttanut kyseisen biisin jatkuva kuuntelu Spotifystä sen, että Logicilla väsäämäni viimeisin styge sai kuorrutukseksi varsin melodramaattiset stringit :D Noh, ei tietenkään yhtä ihQut kuin tuossa Iken schlaagerissa. Tuohon omaan veisuun kun saisi vielä yhtä groovyt rumpaloinnit niin Avot!

...ja kun taas vahingossa kuuntelin vaimon soittolistaa, bongasin Dublinista lähtöisin olevan tuottajaveijon Ken McHugh'n aliaksellaan Autamata julkaistun biisin Hide and Seek. Ralli on miehen omalla labelilla, Left Hand Records, vuonna 2004 julkaistulta albumilta My Sanctuary. Heebo kyllästyi kapeakatseisiin markkinointimarakatteihin ja perusti oman levymerkin 2003. Onneksi näin. Pitää laittaa nimi mieleen. Hienoa meininkiä!

Loogista jatkumoa...

Onkin vierähtänyt tovi viimeisestä postauksesta...ei oo malttanut edes bongailla uutta muzakkia netistä kun olen ollut aika täpinöissä siitä, että sain himaan Logic Pro 8:n. Sillä tässä on tullut väänneltyä jos jonkinmoista shittiä! Noh, kelatkaas nyt tätäkin: meikä jumittaa kesäleskenä himassa JUHANNUSAATTONA ja äänittelee elektrojazz-proge-eepoksia himastudioksi muuttuneessa olohuoneessa...Nyt kun vaimo ja lapset ovat landella juhannusviikonlopun niin voi levittää omat lelut huoletta pitkin kämppää :)

Midimusan vääntelyssähän Logic on aika ylittämätön! Plugarit ovat toinen toistaan parempia ja käyttöliittymä softassa on helvetin, noh, looginen. Heh. Audioraitojen editointia pikaisesti kokeilin kans, mut totesin, että himademottelussa saa vähemmän harmaita hiuksia kun vain ottaa niin monta ottoa, että on jälkeen tyytyväinen.

Yllättävän hyvää jälkeä sai olkkari-olosuhteissakin teräskielisestä akkarista. Mikitin about puolen metrin päästä AKG:n C-414 LTD-mallin konkalla, herttakuviolla. Motun 8-Pre:n ja mikin välissä oli vielä SPL:n Goldmike-etuaste, putki-trankkuhybridimalli. Snadisti joutui Logicilla equttamaan ja lisäämään reverbiä. Kyllä mulle kelpaa. Odotin paljon paskempaa soundia tällaisessa tiiliskivikuutiossa. Tarkoituksena olis saada viikonlopun aikana demotettua Carved In Ashes-bändilleni uusi biisi jatkotyöstöä varten. Soitin jo bändikavereille sen sähkökitaralla eräiden treenien päätteeksi, mut kun en ole mikään kitaristi niin katsoin parhaaksi duunata siitä akkaridemon. Akustinen pysyy vähän paremmin käpälässä: leveämpi kaula sopii tällaiselle nakkisormelle. Samalla äänittelen jonkinlaiset kosketinosuudetkin tsipaleeseen.

Viikon aikana on tullut väännettyä remixiä tanskalaiselle singer-songwriter-mimmille, Kat Boelskoville, biisistään Tapestry. Rakenne on jo läjässä ja oikeastaan suurin osa biisin rakennuspalikoistakin. Dj Lyon duunaa biitit ja sen sellaiset mausteet vielä keitokseen, loppuviilaukset ja miksaus - jossain muualla kuin himassa. Sit vain masterointiin ja sähköpostilla Tanskaan!

Samalla tuli duunattua ambient-jazztrippailu hieman 4-Heron ja Jaga Jazzistin henkeen. Sekin on jo lähestulkoon valmis. Ei puutu enää kuin jotain jazz-pianismia, kunnon elektrobiitit ja elokuussa frendin rantauduttua takaisin reissuiltaan Suomen kamaralle vielä fonien nauhoitukset - ja se on siinä.

...ja olis tuossa jo yks dubahtava elektrojazzailukin työn alla :D

Hype Club Reunion Vol.2

Vanha pieru kävi sitten verestelemässä vanhoja muistoja legendaarisen Hype Clubin Reunion-bileissä. Ensimmäiset moiset kinkerit olivat pari vuotta sitten samassa vanhassa paikassa, Hotelli Presidentin yökerhossa. Nyt(kin) teemana olivat vanhat klubiklassikot vuosilta 1992-1999. Oma aktiivibilestyskausi ajoittui noille "kulta-ajoille", about vuosiin 1996-1998, 2000-2002. Ja varsinkin tuo jälkimmäinen kausi tuli käytyä warehouse-bileissä lähes joka viikonloppu :)

Pressan alakerrassa kiekkoja pyöritteli "kikkelitränsen keisariksikin" jossain tituleerattu Orkidea, Mad Jay ja Suomen ehkä ainoa oikea tekno-legenda Jokke. Olihan siinä nostalgisia viboja kerrakseen kun jo puolilta öin skobeista tuuttasi Robert Milesin klassikkobiisi Children! Viimeksi olin tainnut jorata biisiä KY:llä joskus vuonna -95 tai -96. Kai se on vain hyväksyttävä fakta, että on tullut vanhaksi kun tuonkin biisin julkaisusta on vierähtänyt semmoiset 15 VUOTTA!!! Muista klassikkobiiseistä Energy 52:n Café Del Mar sai myös kylmät väreet selkäpiitä kirimään ylös-alas...

those were the days...

Pitkä, shotti ja menoks!

Varmaan kymmenen vuoden tauon jälkeen "löysin" Aimee Mannin biisin Long Shot. Se vaan kuulostaa kivalta kun nätti nainen laulaa "You've fucked it up...", minkähän vuoksi? :D Biisi ilmestyi I'm With Stupid-albumilla 1995. Jostain kumman syystä 90-luvun puolivälin hujakoilla julkaistut levyt tuntuvat resonoivan sielussa aivan erityisellä tavalla...onko tää jotain vitun nostalgiaa taas?!? Keski-iän kriisi kolkuttelee oven takana? Toivottavasti en vielä sentään ala kalkkeutua niin pahasti, että alan kuuntelemaan Radio Novaa. Ei perkele!

Tänään duunissa tuli fiilisteltyä Massive Attackin uutukaista. On se vaan pirun hieno levy! Vaikka monet ovatkin nettifoorumeilla disautellee albumin riisutumpaa meininkiä, niin kyl meikä diggaa. Vähemmän ON enemmän...kunhan valitsee ainesosat ajatuksella. Flat Of The Blade - Paradise Circus - Rush Minute ovat sellainen biisikimara putkeen kuunneltuna että ei nyt ihan heti tule mieleen yhtä sykähdyttävää jatkumoa Cult Of Lunan Salvation levyä lukuunottamatta. Tuolla levyllä ensimmäiset kuusi biisiä muodostavat sellaisen draaman kaaren ettei edes Seppo Rädyn legendaariset letkautukset kentällä ja kentän laidalla vedä vertoja! :) Hiemanko kuumottaisi lähteä Pori Jazzeille Bristolin legendoja katsastamaan, mutta ei taida persnahka nyt venyä festareille tänä kesänä :(

What a bunch of arse!

Helmeilevää vai kuplivaa?

Enpä juurikaan ole omaan levyhyllyyn räp-levyjä hommaillut, jos ei lasketa noita acidjazz-triphop-chillout-rieskoja joilla myös satunnaisesti räbäytellään. Niitä ihan oikeita räppikiekkoja ei ole kuin pari...en nyt tähän hätään muista kuin Snoop Doggin Rhythm'n'Gangsta-rieskan, joka tuli poistettua vain yhden loistavan träkin vuoksi. Biisi oli Signs, jolla feattaavat myös Charlie Wilson ja Justin Timberlake. Stygessä on yksi maailman hienoimmista bassolinjoista!

Nyt kun tässä on tullut joka aamu fiilisteltyä Bassoradion taajudella työmatkat, olen alkanut hieman lämmetä räppingeillekin...yks tuoreimmin kolisseista träckeistä on Reflection Eternal-possen (Talib Kweli & Hi-Tek) loistava Lifting Off albumilta Revolutions Per Minute. Tällaisesta happoisemmasta meiningistä diggaan kyl!

Ja nyt kun tarkemmin muistelen, niin onhan tuolla levyhyllyssä Beastie Boysia, Eminemiä ja jotain sen sellaista. Jotenkaan kumpaakaan noista ei ensisijaisesti osaa edes mieltää räpiksi, kun meininki on sellaista kieli-poskessa urpoilua :D - ja toki De La Soulista olen aina diggaillut, siitä asti kun sitä ensi kerran kuulin nuorna poikana. Mut kuitenkin tuntuu, että musiikillisessa yleissivistyksessä on iso hiphopin mentävä aukko, jota pitäisi ehkä alkaa jo pikkuhiljaa paikkailemaan...

Aiemmin hehkuttamaani Christian Prommeria kuulin tässä päivänä eräänä radiostakin: jazzversion Mr Fingersin houseklassikosta Can You Feel It? Ja kyllä toimii! Löytyy levyltä Christian Prommer's Drumlesson Vol. 1 - suosittelen! Menee ehdottomasti hankintaan! En ole koskaan ollut mikään järin suuri housen ystävä, mutta kyllä originaalissa on aika epic atmosfääri, ja onhan ne jack-läpät ihan legendaarista matksua - sämplätty varmaan sen ziljoona kertaa! Ja kun taas pääsin lempparigenrestä vaahtoamaan (eli jazzista) niin pitääpä muistaa metsästää jostain Lee Konitzin biisi 2-4-5. Jos tuo nyt edes oli biisin oikea nimi...ei löydy moista Spotifystä eikä Discogs.comista. Biisissä oli sellainen 5/4-svengi että oksat pois!

Vanhan liiton feng shuissa pysyäkseni, pitänee myös hommata joku Isley Brothers-kokoelma jolta löytyisi aivan täydellinen kesäbiisi Summer Breeze. Biisiä ovat coveroineet varsin mainiosti ainakin esim. Geoffrey Williams, One Love, Voice Boys, Charles Kynard, The Dreamers....ja löytyipä biisistä myös panhuilu-coverkin!!! EI SAAT....

...mut nyt kun cover-osastolle taas tuli eksyttyä, niin pakko poimia omalta soittolistalta taas yksi tulkinta joka peittoaa alkuperäisen mennen tullen. Shawn Colvinin versio Gnarls Barkleyn hitistä Crazy - kun kuulin biisin ensikerran Radio Helsingin taajudelta meinasi lipsahtaa eväsleivän päälliset väärään kurkkuun. Biisi on julkaistu vain mimmin Live-albumilla, jota en ole koto-Suomessa pahemmin nettilevykauppojen kataloogeista löytänyt. Rapakon tuolta puolen kyllä löytyy, ainakin CD Universesta. Harmi, ettei ole luottokortilla pahemmin krediittejä! :D

Etsivä löytää...

Muistan, kun lähdin äidin lihapatojen ääreltä budjailemaan omaan kuppaiseen yksiöön Helsingin Vallilaan joskus loppukesällä 1995. Televisioita en muuttokuormaani periaatteellisista syistä huolinut, joten enimmäkseen kuuntelin omia levyjä - ja radiota lähes taukoamatta. Noh, vaikka Radio Mafia olikin ns. nuorisokanava, oli se kuitenkin valovuoden edellä monimuotoisen musiikin tarjoamisessa verrattuna näihin nykyisiin teinikanaviin. Viikonloppuisin tuli nysvättyä himassa useinkin yölähetyksien äärellä (kun ei köyhänä opiskelijana ollut varaa lähteä baariinkaan joka viikonloppu....). Leena Lehtisen, Ilkka Mattilan ja Tapani Ripatin ohjelmia diggailin kovastikin. Noilta ajoilta mieleeni jäi vuosiksi kummittelemaan ruotsalainen singer-songwriter Jay-Jay Johansson. Noissa yöohjelmissa kuulin useammankin kerran biisin, jonka nimi kuitenkaan ei jäänyt päähän, ei ikinä! Mutta esittäjän nimi kuitenkin jäi - kunnes sitten vuosia myöhemmin löysin Myyrmäen Anttilan TopTenistä, ale-laarista jässikän levyn Antenna (2003). Levyn electroclash-soundimaailma oli kuitenkin aivan eri planeetalta kuin tuon aiemmin kuulemani triphop-henkisen himmailun. Hienoja melodian kaaria levyltä kyllä riitti, mutta ei albumi oikein sit pidemmässä kuuntelussa napannut. Ajattelin jo hetken, että levyn oli tehnyt joku toinen, samanniminen jamppa! Jossain alitajunnassa tuo tuntemattomaksi jäänyt biisi kuitenkin kummitteli kaikki nämä vuodet, kunnes nyt sitten Spotifyn myötä löysin sen!!! Kyllä se styge samaisen dyydiksen tuotantoa on, vuonna 1996 julkaistun Whiskey-albumin avausraita It Hurts Me So. Biisistä tuli nyt vuosikausien tauon jälkeen kuultuna väkevästi mieleen The Cinematic Orchestran päräyttävä All Things To All Men, jazz-hiphop-meditaatio jolla Roots Manuva heittää ehkä pysäyttävimmät räbäytykset mitä tällainen hiphopista hieman ulkona oleva rokkispede on ikinä kuullut. Ehkä samankaltaisuus kumpuaa orkesteri-sämpleistä/taustoista - Jay-Jay kuitenkin laulaa biisinsä aika haikean melankolisissa ja savuisissa jazz-sfääreissä. Antenna-levyn kaveriksi pitää kyllä ehdottomasti poistella tämä unohtunut klassikko omaan levyhyllyyn!

Löysin myös hieman samanlaisissa kaihoisissa sfääreissä liikuskelevan irlantilaisen singer-songwriterin, Perry Blaken pysäyttävän hienon albumin Still Life (1999). Joskus näköjään kannattaa klikkailla niitä Similar Artistist-linkkejä! Kokeeksi pistin levyltä soimaan randomilla neljännen raidan No Lullabies - ja taas kerran teoriani osoittautui paikkansapitäväksi: yleensä levyn paras biisi on sijoitettu neljänneksi! Eipä silti: koko albumi on helvetin hienoa tunnelmointia! Vibrafonia, jousia... Jos tällaista musaa kuulisi radiosta vaikkapa aamulla ajaessaan duuniin...niin ehkä ne nurmijärveläiset kyrpänaamatkaan eivät tuuppaisi rampista kolmion takaa suoraan eteen! :D Wikipedian mukaan tämän vuoden lopulla olisi tulossa uutta alparia nimeltään St. Mary & Milk. Täytyy kuulostella...

Neitsytpuristettua

Englantilaisen triphop-bändiin, Oliveen, liittyy hauska anekdootti omasta henkilökohtaisesta historiastani...You're Not Alone-biisihän oli melkoinen jytähitti (muistaakseni) Paul Oakenfoldin remiksaamana kesällä 1996. Tuona kesänä olin bilettämässä legendaarisessa lihatiski-juottolassa, ravintola Arkadiassa - frendien kesken "Arkussa". Taisin siinä imailla keskiketterää, kun kaksi sievää kottaraista liimautui samaan pöytään ja kehaisin toisen tytsylin tatuointia varsin hienoksi. Asiat etenivät siihen malliin, että kävin parketilla pyörähtämässä tsubun kanssa mm. tätä nimenomaista biisiä. En muista olinko jo itselle hommannut tuossa vaiheessa, myöhemmin ainakin kyllä, biisistä astetta paremman Roni Sizen rumpubasso-remixin, taisi muuten olla vieläpä ns. white label, jota monikin dj-judansseista mitään tietämätön frendini jaksoi olla kummissaan: vinyylissä kun oli vain valkoiset etiketit johon oli tussilla kirjoitettu biisin nimi eikä mitään muuta! Noh, anyways...kävin tuon tytön kanssa tuon illan jälkeen kerran treffeilläkin - treffeillä, jotka menivät niin perseelleen kuin treffit vain voivat mennä :D

Lähdettiin yhdessä elokuviin. Aika normaalia...

Valitsin hieman erikoisemman elokuvan, nimittäin Jim Jarmuschin parituntisen musta-valkoisen taidepläjäyksen Dead Man! Noh, olihan leffassa pääosassa Johnny Depp, mut taisin antaa itsestäni jokseenkin kummallisen vaikutelman valitsemalla tuon pätkän treffiraihnaksi :D Lopullisesti vedin maton itseni alta alkamalla kritisoida mimmin musiikkimakua leffan jälkeen...Tytsy kun oli aika vannoutunut Hurriganes-fani, enkä itse silloin voinut sietää koko bändiä. Se oli jotain niin vitun väsynyttä. Ei se vieläkään mikään lempparibändi ole, mutta joitakin biisejä pystyn jo kiljumatta kuuntelemaan sentään...Mut meikäläinenhän on aina ollut musiikkiin hieman väkevämmin suhtautuva spede :)

Moiseen nostalgia-trippailuun sorruin (taas kerran!) kun bongasin Spotifystä Oliven vanhaa hyvää matskua! Jostain kumman syystä bändin tuotanto löytyy Oliver Twizt-nimellä?!? Oliskohan moderaattoreilla käynyt pikku fiba - nimittäin tuon niminen hollantilainen dj kyl on olemassa, ja on tainnut jannu remiksata Olivenkin hittibiisejä. Noh, oli miten oli. Alunperin vuonna 1996 julkaistu Oliven debyyttilevy Extra Virgin löytyy myös uudelleenjulkaistuna 2003 vuoden versiona muutamilla bonaribiiseillä höystettynä. Tämä levy menikin itseltä silloin aikanaan vähän ohi tuota ilmeisintä hittiä lukuunottamatta. Silloin oli niin kova Drum&Bass-into päällä! Levyn avausraita Miracle on aika pirun hyvä chillipala. Laulajatar Ruth-Ann Boylen äänessä on sitä paljon puhuttua jotain.

Taas pari hyvää teknolöytyäkin, itse asiassa rakkaan vaimon bongaamia: Kai vuonna 1992 uransa aloittaneen Dan Curtinin voi laskea jo tekno-veteraaniksi? :) Itse en ole aikaisemmin heebosta kuullutkaan, mutta Discogs.comin mukaan ensimmäiset julkaisut ilmestyivät Detroit-label 33RPM:n ja belgialaisen Buzz-labelin kautta. Aika varhaisessa vaiheessa Curtin kuitenkin pisti oman Metamorphic Recordings-levymerkin pystyyn ja lasketaan yhdeksi teknon merkittävimmistä kehittäjistä. Hmm...ehkä pitäisi kaivaa tuolta kirjahyllystä muistinvirkistykseksi Simon Reynoldsin tiiliskiviopus Energy Flash, joka kartoittaa varsin kattavasti teknon syntyhistoriaa ja myöhempien vaiheiden sivupolkuja. Samaan syssyyn voisi uudelleen lukaista myös inhimillisemmän paksuisen Matthew Collinin kirjoittaman yhtä mainion opuksen Altered State: the Story of Ecstacy Culture and Acid House. Silloin back in the day kun nuo niteet ensikertaa luin, ei ollut mitään Spotifyn kaltaista mahdollisuutta tsekata niitä biisejä mistään. Niitä suurimpia teknoklassikoita toki löytyi jos jonkinmoiselta kokoelmalta ja frendeiltäkin, mut ties kuinka paljon hyvää skeidaa vain odottaa tuolla jossain pääsyä kuuleviin korviini...

Ironista sikäli, että silloin kun tekno-skene oli parhaimmassa kukoistuksessaan 90-luvun alkuvuosina, ainakin sisältönsä puolesta, itse olin vannoutunut "Tekno on paskaa!"-koulukunnan rokkipertti :D Mutta silloin luulinkin urpona, että keski-Euroopassa suollettu dance-paska olis muka ollut oikeaa teknoa! Ainoa "oikea" proto-teknobiisi jonka olin joskus kuullut taisi olla Technotronicin klassinen Pump Up The Jam. Jos olisin vahingossa jo silloin altistunut kunnon Detroit-soundille, tiedä häntä kenen joukoissa sitä nyt seisois...Kuitenkin syntikkamusa oli jo silloin lähellä sydäntä, vaikka vielä kuusikielistä itse pääasiassa rämpyttelinkin. Ekat kiipparit sain vasta vuonna -94.

Toisaalta...oma musiikillinen kehityskaari on kulkenut kasarihevistä speedmetallin kautta hippi-progeiluun, siitä jazziin ja drum&bass'iin...goa trancen ja teknon sivupoluille eksyttyäni, ja normi-trancenkin kautta koukattuani, olen päätynyt takaisin kaikenmoisten indie-tyylien kautta metallisempaan ilmaisuun. Intensiivisempi musiikkidiggailu lähti Iron Maidenin Powerslave-levystä 1984. Ei uskoisi, kun katsoo omaan levyhyllyyn ja funtsaa, millaisissa bändeissä on tullut vuosien varrella soitettua: orientaali-psykedeliaa, progea, elektrojazzia, postrock-jumitusta, huumoripunkkia, happojaskaa, postmetallia...Viimeisimmät levyt, jotka olen ostanut ovat 80-luvun sankarihevistä jo aika helvetin kaukana: Bonobon ja Massive Attackin tuoreimmat rieskat! Ehkä tällainen eri musiikkityyleissä eksyminen on ainakin rikkaampaa, henkisen pääoman kannalta ainakin - taloudenpidon kannalta näin monesta eri genrestä diggailu tarkoittaa vaan helvetinmoista rahanmenoa levyihin! :D

Nytkin on Spotifyn soittolistalla tusinoittain levyjä, jotka pitäis hommata....

Carved In Ashes

No niin. Tänään sain kuunneltavaksi vimosen biisin tulevalta Carved In Ashes omakustanne-EP:ltä: Sad Wet Eyes. Vittu, että kuulosti hyvältä! Styge on eeppinen trippi fryygisissä sfääreissä, ja kun se toimii NIIN se vaan toimii! Kolmen biisin rieskalla on pituutta rapiat 21 minuuttia, joten aika eeppisissä sfääreissä liikuskellaan noin muutenkin. Näillä näkymin kiekon avausraidasta Dark Pity olisi myös tarkoitus tehdä musiikkivideo. Se on tavallaan lätyn "sinkkubiisi" - vaikka silläkin on kestoa snadisti yli 5 minuuttia :) Videota varten siitä on kyl tehtävä jonkinnäköinen video edit, jonka kesto saa olla max 4.30. Taitaakin olla ensimmäinen kerta kun mikään bändi, jossa olen veivannut, pääsee väsäämään jotain kuvatallennetta! Kunhan EP on valmis, olis tarkoitus käydä syksyn mittaan leipomassa On The Rocksin lauteilla ns. levynjulkkareiden merkeissä. Kun saadaan vielä pari uutta veisua keikkakuosiin niin luvassa on tiukkaa louhintaa. Viime syksynä jäbikset vetivät eräässä yksityistilaisuudessa coverina Opethin biisin In My Time Of Need, joka sopii kyl meidän musiikillisiin edesottamuksiin paremmin kuin nenä perseeseen. Tuolta vedolta olin itse pois Noro-viruksen vuoksi :(

Pen is mightier than sword?

Kappas vaan...legendaarinen "KYNÄ" avaa ovensa uudelleen, nyt YK-nimellä! Aika kovia nimiä näyttäisi olevan kesän mittaan tarjolla mm. tulevana sunnuntaina tekno-legenda Carl Craig! Silloin 90-luvun puolivälissä tuli bileteltyä KY:llä useinkin: ensin parit puberteettivaahdot huiviin ja kun Robert Milesin bilehitti Children pärähti soimaan - parketille dervissiksi pyörimää! :D Uudesta Basso-lehdestä osui silmiini klubin tämän kesän ohjelmistoa ja huomasin erään vanhan Mikseri.net-fanitukseni vetävän live-keikan mestoilla! Happy-Go-Lucky olisi ollut...sviddu, TÄNÄÄN! lauteilla. Duon musiikkia löysin jo pari vuotta sitten juuri tuolta Mikseri.netistä. Näköjään live-kokoonpanoon kuuluu sit enemmänkin populaa...

Happy-Go-Lucky

Biisit Trippin' ja Kind of Red toimivat kuin junan legendaarinen vessa! Täytyypä tsekkailla josko vielä tämän kesän aikana olisivat livenä todistettavissa jossain lähiseuduilla. Näyttävät kumminkin keikkaileen ihan hyvissä mestoissa...Tällainen hyvin tehty chillout-nujazz-mikälie kyl uppoaa meikikselle. Videotakin olis näköjään tarjolla...Täytyypä tsekata saiskos tuota debyyttilevyä Fellow vielä jostain.

Happy-Go-Lucky @ MySpace

Videosta tuli mieleeni Radioheadin biisi Knives Out. Se mun pitikin YouTubesta yyteröidä muistinvirkistämiseksi, mut löytyikin tämä jänskä jazz-versio:

Brad Mehldau Trio: Knives Out

Rumpalilla on varsinaiset spagettiranteet! Muuten tää alkaa olla sitä jazzin koulukuntaa, joka ei ehkä niin hirveästi puhuttele. Liikaa nuotteja...En sit tiedä, johtuuko orastavasta keski-iästä vai korvien puutumisesta aikojen saatossa, mut yhä enemmän alkaa mieli kallistua "vähemmän on enemmän"-koulukunnan dogmeille. Muusikkopornoa jaksaa ajoittain aina hetken kerrallaan, mut esim. Mars Voltan levyjä ei jaksa kuunnella läpi. Biisi sieltä, toinen täältä vielä menee...De-Loused In The Comatorium-albumia jaksaa jopa pari-kolmekin biisiä putkeen ennen kuin korvat laukeaa :D Sit ei enää yksinkertaisesti pysty! Onhan tuo kyllä kieltämättä klassikkolevyn kriteerit täyttävä pläjäys, ja erityisesti Eriatarka-biisi on yksi hienoimpia progerypistelyjä pitkään aikaan. Mutta...Kapteeni Ä-nen laineja muistellen: "Liika mitä tahansa on liikaa..."

Kuulin taas tänään radiosta irstaanhauskan houserenkutuksen, jonka kertsi meni kutakuinkin "Sell your pussy, and bring all the cash to me, I love you baby, but I cyah remain hungry..." - sen verran jo googletin, että originaalibiisin esittäjä on Mighty Sparrow. Kyseessä oli joko tuore remix tai sit muuten vain joku jumppatukka oli sämplännyt biisiä. Kuulosti kyllä enemmän kuin paljon Armand Van Heldenin kädenjäljelle...mut kuitenkaan taida olla. Oma Helden-tietämys on jäänyt sinne esihistoriaan ja legendaariseen Tori Amos-remixiin. Tuon pimpinhustlaus-stygen hieman afrobeat-henkisen kitararämpytyksen inspiroimana täytyykin nostaa esiin pari helmeä, joita tässä aamuna eräänä fiilistelin joltain viiden pennin kokoelmalta. New Yorkilaisen house-veteraanin Dennis Ferrerin afro-renkutus Funu jää väkisinkin päähän junnaamaan. Stygessä on groovyn simppeli rumpubiitti, joka on silkkaa mustaa Afrikkaa! Toinen kokkarilta löytynyt tajunnan räjäyttävä esitys oli Ty featuring Tony Allen: The Willing. Noh, onhan rumpali Tony Allen hankkinut kannuksensa jo 60- ja 70-luvuilla Fela Kutin bändissä - yksi koko afrobeat-genren kätilöistä siis! Onpa äijä soittanut rummut mm. jokin aika sitten hehkuttamallani Sébastien Tellierin biisillä La Ritournelle. Ilmankos biisissä oli varsin verevä imu. Myös legendaarisen Serge Gainsbourgin tyttären Charlotte Gainsbourgin levyllä 5:55 Tony Allen leipoo menemään parilla raidalla - mainio rieska tuokin!

Niin...teini-iässä halusin ensisijaisesti rumpaliksi, mutta ymmärettävistä syistä mutsi ostikin sähkökitaran. Asuimme rivitalossa :) - Noh, nyt 4,5-vuotias poika haluaisi myös kovasti rumpaliksi...ja nytkin asumme rivitalossa :D

Meksikolaista vapaapainimusiikkia ja Tanska-teknoa...

Mikähän lie kosminen kohtalonyhteys taas tapahtui...

Nimittäin pari päivää sitten kuulin radiosta todella päräyttävän smoothin teknobiisin. Esittäjä ja biisinnimi jäivät totaaliseksi arvoitukseksi. Noh, eilen sit vaimo surffaili Spotifyssä ja pisti saman biisin soimaan! Styge oli Djuma Soundsystem: Les Djinns (Trentemoller Remix). Ralli löytyy Trentemollerin 2007 julkaistulta tuplakokoelmalta The Digital Chronicles, jonka on julkaissut Audiomatique Recordings-label. Rieska on eräänlainen Best of-kokkari, jolle Anders Trentemoller on itse omin pikku kätösin valkannut omasta mielestään parhaat biisinsä ja bonariksi muutamia remixejä. Harmi, ettei tältä pläjäykseltä löydy dimangisen hyvää jannun remixiä Röyksoppin jo itsessäänkin mahtavasta biisistä What Else Is There?

Ja lisää radiosta bongattuja helmiä...Bassoradiosta, kuinkas muuten! Pariisi-Berliini-akselilla vaikuttava dj-tuottaja Henrik Weberg on väsännyt mahtavaa skeidaa aliaksellaan Pantha Du Prince. Tuorein Rough Trade-labelilla julkaistu Black Noise-albumi on silkkaa asiaa! Taisi olla tuorein videobiisi joka radioaalloilla raikasi:

Pantha Du Prince: Stick To My Side

Tällä rieskalla on kollaboroimassa jamppoja mm. bändeistä !!!, LCD Soundsystem ja Animal Collective.

Toinen uusi tuttavuus itselleni on Sancho Lopez, jonka vastikään ilmestynyt EP Forgotten Love Songs on soinut viime aikoina miellyttävän tiuhaan. Ilmeisesti kotimaista tuotantoa, vaikka "pressitiedotteessa" puhutaankin jostain entisestä meksikolaisesta vapaapainijasta :D Musa on "experimentaalia downtempoa snadein hiphop-vaikuttein..." - läpät voi tsekata Bassofoorumilta, asiaankuuluvin linkein:

ELI TÄÄLTÄ!

Aloitin lukemaan Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjaa. Aika karua luettavaa, jos edes puolet jutuista pitää paikkansa...Innostuin ostamaan kirjan, kun sain sen halvalla :) - ja onhan sitä joskus nassikkana tullut diggailtua Mötley Crüen musaa. Silloin joskus 12-vuotiaana koulukaverini kanssa yritettiin pummilla bändin Suomen keikalle Helsingin Jäähalliin. Frendi onnistui, mä en. Seuraavana päivänä kaiffari sit tietysti asiaankuuluvasti leijui, kuinka oli nähnyt kun Tommy Lee soitti rumpuja siinä ylösalaisin kääntyvässä häkissään! Että meikäläistä korpesi! Nostalgian vuoksi pitäis varmaan hommata takaisin levyt Shout At The Devil ja Theatre Of Pain. Jälkimmäinen mulla joskus vinyylinä olikin - tuota ensinmainittua tuli lähinnä tuon samaisen koulukaverin luona käytyä fiilistelemässä. Muistan myös, että kun hieman myöhemmin alkoi myös Hanoi Rocksin musat puhutella, tai lähinnä Two Steps From The Move-albumi, niin toivotimme serkkupojan kanssa Vince Neilin alimpaan helvettiin. Olihan tämä osasyyllinen rumpali Razzlen kuolemaan! Nykyisellään kummankaan bändin musiikilliset edesottamukset eivät kauheammin puhuttele; Tietysti nostalgiatrippailun nimissä voisi tuon Hanoi-alparinkin hommata. Onhan biisissä Million Miles Away hauska lehmänkellokomppi! :)

Jep, jep. Pitänee hommata se "Vanha Pieru"-lippis ja t-paita...it's about time :)

modaalista sointujen hetteikköä

Tein jänskän havainnon: oma jazz-diggailu on lähtenyt aika pitkälti modaalisen jaskan hetteiköstä liikkelle! En ole koskaan mitenkään erityisesti opiskellut jazzin tyylisuuntia. Taisin joskus aikoinaan lukea Helsingin Sanomista artikkelin, jossa maailman parhaaksi jazz-levyksi oli arvovaltaisten makumoosesten eliitti rankannut Miles Davisin klassikon Kind Of Blue. Sen sitten kiikutin kirjastosta kotikuunteluun ja tykästyin oitis. Sen jälkeen sitten aika pitkälle randomilla valitsin jazzklassikoita kirjaston notkuvista hyllyistä - ja myöhemmin sit on paljastunut että lähestulkoon kaikki ovat jonkin asteisia modaalijaskan merkkiteoksia! Eräs josta inspiroituu aina vaan vuosi vuoden jälkeen uudestaan on Herbie Hancockin loistava trippi Maiden Voyage. Biisi taitaa olla nuotittajien painajainen: sille kun ei käsittääkseni voi oikein läimäistä sävellajia merkitseviä etumerkkejä! Tilapäisetumerkein on mentävä :D Ehkä perimmäisin syy, miksi just modaalinen ilmaisu putoaa meikikselle kuin väärä raha, taitaa olla se, että vain muutamien sointujen varassa etenevä sävellys pakottaa ajattelemaan melodisemmin. Ei voi runkata niitä ulkoaopeteltuja bebop-likkejä tiuhaan vaihtuvien sointujen perässä. Kun vähemmällä määrällä nuotteja pitäisi sanoa enemmän, siinä punnitaan skillsit ja erotellaan jyvät pakaroista :D

Jazzpianisti Robert Glasper on versioinut Radioheadin biisiä Everything In Its Right Place siinä määrin Hancockin jalanjäljissä, että on nimennyt tulkinnan Maiden Voyage/Everything In Its Right Place. Biisi löytyy tämän Houstonista ponnistavan jazzmiekkosen levyltä In My Element (2007). Vaikka kuinka yritin kuunnella korvat punaisena, en tunnistanut biisistä ainakaan kovin suoria viittauksia Herbien klassikkoon, paitsi fiilispuolella. Ensin oletin että tulkinta on eräänlainen luomuna veistelty mash-up, mut ei. Pirun kova veto kuitenkin. Dj Cam on myös julkaissut biisin nimeltä Maiden Voyage, vuonna 2006 ilmestyneen Abstract Manifesto-albumin avausraitana. Styge ei kuitenkaan ole cover, ehkä jonkinlainen homage. Rallissa on pirun hienoa fonityöskentelyä! Oma suosikki Dj Camin tuotannosta on Soulshine-levyn avaava Summer In Paris. Tämänkin rieskan poistelin joskus Anttilan TopTen-osastolta sieltä vitosen ale-laarista!

Random-surffailulla löysin myös "mielenkiintoisen" schlaagerin nimeltä Iron Maiden Voyage, bändiltä Panzerballet. Poppoo on ilmeisesti saksalainen fuusiojazz-retkue. Tuon biisin perusteella vaikuttaa ihan tutustumisen arvoiselta bändiltä. Hafta check it out!

Mut palatakseni tuohon modaalijazz-klassikkoon...biisistä löytyy myös aika helmi vokaaliversiokin! Nnenna Freelon on tulkinnut biisin samannimisellä levyllään 1998. Lätyltä löytyy myös jazz-cover folk-laulajatar Buffy Saint-Marien biisistä Until It's Time For You To Go, joka on kyllä päräyttävän groovy veto! Biisin uptempo-vamppaus imee mukaansa heti ensisekunneista lähtien...Niin ikään uusi tuttavuus itselleni, jonkin sortin acid jazz-kokoonpano, Bossa Nostra on myös versioinut biisiä melko onnistuneesti levyllään Kharmalion (2009). Kuten myös atmosfäärisemmän jazzilla maustetun electronican tuottaja Jimpster Messages From The Hub-kiekollaan (1999). Kappas, kun näinkin maukasta chillimpää matskua on päässyt ohi korvien, vaikka sentään levyn ilmestymisen aikoihin meikäläiselläkin oli vielä viidakkokuumetta. Jimpster on tunnetumpi ambienttia ja jazzia sekoittelevan junglen puolelta! Hauskan lattariversion on puolestaan leiponut biisistä Ritmo Masacote. Tico Tico! Jazzversioita biisistä löytyy kolmetoista tusinaan, joten niitä en ala sen enempää ruotimaan. Löytyy päräyttävän hyviä ja melko yhdentekeviäkin.

Mut se noista cover-versioista...Spotifyn kätköistä löytyi biisin nimellä melkoisen mielenkiintoista matskua. Ilmeisesti japanilainen bändi Quizmaster on levyttänyt biisin nimeltä Maiden Voyage levyllään The Great Buildings of Quizmaster (2009). Omalaatuista musaa! Mut hyvällä tavalla. Bändistä löytyy aika nihkeästi infoa netistä: jonkin sortin ug-rokkia Tokiosta. Biisejään sentään saa iTunesista! Levyä hieman kuunnelleena olin spottailevinani ainakin hienoisia Radiohead-vaikutteita paikoin, ja sit taas toisaalta heti perään hämmentävän imelää poppia! Eli aikas perus Japani-meininkiä siis :D...Pikaisen tutustumisen perusteella tuo levyn avausraita Maiden Voyage on kyllä tykein veto.

Japanismista tulikin mieleeni tämä!

Tähän onkin hyvä lopettaa. Vetää sanattomaksi :)

Good Love Is Hard To Find?

Olen jo muutaman vuoden metsästellyt paria biisiä, ja tuntuu ettei niitä enää oikein mistään saa, korkeintaan divareista älyttömällä onnenkantamoisella. Tietty mp3-tiedostoina sais, mutta kun en niistä oikein lämpene. Ainoastaan kerran olen joutunut taipumaan; Midlaken Roscoe-biisistä julkaistu Beyond The Wizard's Sleeve-remix oli pakko alentua lataamaan ämpärinä, koskei stygeä ole julkaistu kuin vinyylimaksina ja ladattavana fileenä. Noh, onhan cd-sinkku ilmeisen katoavaa kansanperinnettä...mutta silti. Onhan se nyt saatana niin kova biisi, että luulis jätkienkin tajuavan pistää se ulos vaikka jonkun kokoelman bonarina tai jotain!

Mut sit nää pitkäaikaiset murheenkryynit...molemmat on kyl julkaistu cd-formaatissakin. Placebon pysäyttävän hieno versio Kate Bushin klassikosta Running Up That Hill on ilmestynyt Sleeping With Ghosts-levyn spessuversion bonaridiskillä. On vain ilmeisen kirjaimellisesti todellakin Limited Edition, kun ei sitä enää mistään saa. Fanit eivät omistaan luovu. Ymmärrän. Joutunee tuonkin siis lataamaan koneelle...Bändi veti biisin encorena Helsingin Jäähallin keikalla jokunen vuosi sitten ja tulkinta toimi myös livenä aivan helvetin hienosti! Jostain kumman syystä tämä cover ei mahtunut bändin joku vuosi sitten ilmestyneelle kokkarille Once More With Feeling, vaikka on ilmeisen suosittu fanien keskuudessa...ai niin joo, niillä vitun faneilla on jo se special edition-rieska. Saatana.

Joskus 90-luvun puolivälin hujakoilla (1995-96) kuulin silloisen Radio Cityn aamuohjelmassa uusioversion David Bowien biisistä The Man Who Sold The World. Olis silloin pitänyt hiffata poistaa single Strangers When We Meet kaupasta. Tämä Brian Enon kanssa rekonstruoitu ns. '95-versio kun on julkaistu VAIN ja AINOASTAAN tuon sinkun B-puolena. Wikipedian mukaan löytyy myös joiltakin ihmepainoksilta Outside-levystä. Eipä vain ole omiin okulääreihin moista versiota mistään osunut, ei edes internetistä...Tuota sinkkua olen sivusilmällä etsinyt Huuto.netistä ja satunnaisesti levydivareista, turhaan. Joitain ulkomaisilta second hand-levysaiteilta olen muutaman kerran bongannut melko kirpeään hintaan. Tuo versio vain on ihan helvetin hyvä, joten ei pysty taas pieni ihminen käsittämään, miksi helvetissä tuota versiota ei ole julkaistu millään Bowie-kokoelmalla - joita tuntuu putkahtelevan tämän tästä joulumarkkinoille. Salapoliisityötä tehtyäni biisistä on paljastunut semmoinenkin kummallisuus, että levyihin on merkitty kappale live-versioksi vaikka biisi on vedelty studiossa kaikkea muuta kuin livenä?!? Olikohan syy niinkin proosallinen, että biisin sovitus on tuolloisen maailmankiertueen live-sovitus...oli miten oli, niin aikas pirun hyvä sovitus onkin! Mut Brian Eno ON sellainen kultasormi, että heebon kädenjälki biisissä kuin biisissä tekee siitä erinomaisen hyvän. Yks mainio esimerkki on vaiks UNKLEN levyltä Never, Never Land löytyvä I Need Something Stronger. Biisissä on todella painostava, mutta hieno draaman kaari.

Brian Enon klassikkoalbumit on joskus tullut fiilisteltyä. Omaan hyllyyn asti ei ole päätynyt (vielä) muita kuin 2001 ilmestynyt J. Peter Schwalmin kanssa yhteistyönä syntynyt ambient-rieska Drawn From Life. Albumin seitsemäs träkki Intenser on yksi maailmankaikkeuden hienoimmista chillailuista.

Random Spotting

Löysin autoradiosta uuden taajuuden, ilmeisesti viime vuonna perustetun paikallisradion: Spin FM 107.6 MHz. Kuulosti kovasti urbaanin soundiin keskittyneeltä nuorisoradiokanavalta ja kotisivuiltaan bongasin possensa joukosta itsensä Axl Smithin. Noh, jatkossakin tullen todennäköisesti voittopuolisesti kuuntelemaan edelleenkin Bassoradiota: joka arkiaamu kasista yhteentoista raikaava Hyvää Huomenta Helsinki vain sattuu olemaan tällä hetkellä ehdottomasti parasta aamumusaa soittava ohjelma. Puolen päivän aikaan alkava Hikinen Iltapäivä on sekin radio-ohjelmien aatelia: hyvää jutustelua ja sitäkin parempaa musaa! Radio Helsingin kuuntelu on viime kuukausina vähentynyt huomattavasti, vaikka siltäkin kanavalta tulee enimmäkseen pelkkää hyvää skeidaa. Spin FM jää hyväksi kolmoseksi: musatarjonta tuntui olevan suunnattu hieman nuoremmalle väestösegmentille. Jonkinnäköinen kuudes aisti olis kätevä: voisi vaihtaa kanavaa noiden kolmen taajuuden kesken sen mukaan mistä milloinkin sattuisi tulemaan parasta musaa :D

Tänä aamuna soi radiosta tuore promosinkku You Got Me artistilta Sidetracks. Styge alkoi lupaavasti hyvällä biitillä ja luomusti vedetyllä, aivan kipeen tiukalla bassokuviolla - mut sit...olen täysin samoilla linjoilla Jaakon kanssa: kertsi pilasi biisin niin vitun täydellisesti että moisesta korvien raiskaamisesta pitäisi langettaa yhdyskuntasakkoa, saatana! Bassoradion taajuudella on viime aikoina luukuteltu aika taajaan The Nationalin tuoreinta albumia. Parit aikaisemmat kuulohavainnot eivät ole mitenkään älyttömästi iskeneet, mut nyt biisi Lemon World osui ja upposi. Edelliseltä, vuoden levy kinkereissä ilmestyessään korkealle rankatulta albumilta Boxer on tehosoitossa ollut eeppisen hieno Fake Empire-biisi. Epäilen, tokkopa jannut pystyvät ylittämään tuon rallin hienoutta ikinä!

Jossain vaiheessa päivää, taisi olla siinä klo 11-12 välisenä aikana kun Basson taajudella LIIAN usein soitetaan jotain vitun smoothjazz-hissimusaa, käväisin Radio Helsingin puolella piipahtamassa, juuri sen verran että kuulin pari vanhempaa hittiä: Lenny Kravitzin biisin I Belong To You ja Depeche Moden mainion It's No Good. Puhkisoitettuja itsestäänselvyyksiä, joo. Mutta on ne silti vaan vitun hyviä biisejä! Ensinmainitussa on aika pirun groove bassline...Tuollahan ne omassa levyhyllyssäkin, mut eipä ole tullut aikoihin kuunneltua - kun pitää aina olla fiilistelemässä jotain uutta ja ihmeellistä. Ja maailmastahan ei uudet biisit ihan heti lopu :)

Himassa lueskelin ipanoiden simahdettua tovin mainiota Jari Parantaisen kirjaa Tuotteistaminen - Rakenna Palvelusta Tuote 10 Päivässä. Nyt kun omat liiketoimintasuunnitelmat menivät takaisin piirustuspöydälle, niin opuksesta on saanut paljon mietittävää, miten liikeideaa voisi jalostaa. Oliskohan oma tuotantoyhtiö mistään kotoisin? Perimmäisenä toiminta-ajatuksena tuottaa VAIN hyvää musiikkia :D

Samalla Spotify on soinut randomilla. Tiedän, että joidenkin musafanaatikkojen mielestä moinen toiminta on pyhäinhäväistystä, mut koska oma soittolista on paisunut parin tuhannen kilometrin pituiseksi, niin on ihan hauska antaa ohjelman arpoa biisejä. On kuitenkin jo unohtanut niitä vanhimpia poimintojaan. Tai sit huomaa dumanneensa jo jonkin levyn melko laimeaksi, kun ei ole rauhassa kuunnellut biisejä, ja sit huomaakin ett oikeastaan levy onkin aika hyvä. Goldfrappin uusimman Head First-alpparin kanssa kävi just näin. Aikaisempi tuotanto on levyhyllyssäkin, mut tätä uusinta kun ensimmäisiä kertoja kuuntelin läpi, kelasin ettei mitään kummoista diskoa. Ehkä se johtui osittain siitäkin, että edellinen Seventh Tree vain sattui olemaan niin eri planeetalta ja NIIN VITUN HYVÄ. Tällainen täyskäännös Supernature ja Black Cherry-levyjen diskopallomeininkiin tuli hieman yllätyksenä, eikä niin miellyttävänä. Mut nyt levyltä iski tajuntaan biisi Hunt ja aikas lujaa. Täytyypä kuunnella rieskaa ajatuksella ja antaa sille vielä toinen mahis.

Sit bongasin pari jo unohtunutta helmeä uudestaan! Ocean's Twelve-leffan soundtrackilta löytyvä Yellow Hammer-styge Lazy on suorastaan irstaan letkeä lounge-pala. Rieska on muiltakin osin suositeltavaa matskua, yhtä veijarimaista meininkiä kuin elokuvassakin! Toinen iloinen jälleen-kuuleminen oli Hooverphonicin biisi L'odeur Animale. Ralli löytyy tämän belgialaisen dreampop-triphopbändin levyltä The Magnificent Tree (2000). En muista enää, mistä tämän bändin spottasin, mut tunnetustihan meikäläisellä on sielussa soft spot tällaiselle eteeriselle, hieman tummanpuhuvalle trippailulle. Wikipedian mukaan bändin laulajamimmi olisi lähtenyt soolouralle...harmi.

Nopeet syö hitaat...

Voehan vittu.

Nyt kun olis kohta ollut jotain musiikkia laitettavaksi tuleville bändin MySpace-sivuille, niin eikös viikko sitten joku rekisteröinyt samannimisen bändin....eli meni sit Carved In Ashes-nimi silppuriin ja uutta bändinimeä mietintämyssyyn. Fuck the fucking fuckers....

Lohdutukseksi pitänee fiilistellä Lenny Kravitzin I Belong To You-biisiä, koska siinä on helvetin hienosti groovaileva bassokuvio. Eli bändimme "työnimi" Ricky & The Martinis saa toistaiseksi kelvata kun jorisen jonninjoutavia tähän kokoonpanoon liittyen...

Onkohan nimi Perseraiskatut Kinder-Yllätysbanaanit jo varattu?

Edit 02.06.2010

WTF? Nyt sitten tuo engelsmannien samanniminen bändi vain katosi MunAvaruudesta...eli maailmassa on sittenkin kosmista oikeudenmukaisuutta! Onneks bändimme toinen kitaravastaavista oli sutena mestoilla: nyt on sitten varattu meidän bändille tuo nimi MySpaceen! Kunhan rieska on miksattu ja masteroitu niin on jotain kuuloaisteja hivelevää sisältöä laittaa tarjolle...ja tietty jotain biografiaa bändistä pitäisi alkaa päkertämään ynnä muuta verbaalista kiihoketta.