Joskus vuosien 2005 ja 2006 tuoksinnassa tuli käytyä soitteloimassa eräässä itä-Helsinkiläisessä ostaripubissa. Tapahtumien jokseenkin hämmentävän luonteen vuoksi lienee tahdikkainta jättää mainitsematta asianosaiset nimeltä kuin myös keikkavenuena toiminut junttipenttilä. Heti soundcheckin alkumetreiltä lähtien illassa oli aistittavissa hieman kummallisia viboja; Miksaajamiekkonen oli järjestetty talon puolesta ja kun hemmo sitten patsasteli mestoille reggaepipo heiluen, kävi melko nopeasti selväksi ettei jamppa tiennyt miksaamisesta hevonvittua, vaikka asiantuntevasti heitteli läppää mä tuumailin ett viisseiska vois käydä tohon ja sitä rataa. Pyylevähkö äänimies ihmetteli reilun tovin, miksei laulumikistä kuulu pihaustakaan. Basistimme siihen sitten assaroimaan, että jos otettais pöydästä toi kanavamute pois päältä. Lupaili hyvää keikkaa...
Nooh, siinä sitten jonkinlaista soundcheckiä veivailtiin ihan kohtuullisilla volumetasoilla ja siihen jalkoihin pyörimään ilmestyi ympärikännissä toikkaroiva pubiruusu: "Musiikki on ihan liian kovalla! Hiljempaa! Hiljempaa!" Juoppoämmä siinä pyöri tovin kuin papu perseessä ja alkoi todella käydä hermoon. Olin jo toivottamassa ämmää hevon vittuun ihan hyväs henges ja sillai mut jokin tekninen probis taisi viedä huomion onneksi hetkeksi muualle. Onneks - sillä ei mennyt aikaakaan kun tajusin spurgun olevan paikan omistajarouva! Feng shuit illan vetoa silmällä pitäen alkoivat olla enemmän kuin kohdillaan...Hieman eksentriseltä veikolta heti alkuunsa vaikuttanut miksaajahemmo sitten paljasti todelliset korttinsa parin neuvoa-antavan puberteettivaahdokkeen jälkeen ja koko loppuillan yritti iskeä kitaristiparkaamme. Sen verran paljastettakoon, että kitaristimaestromme oli hänkin mies. Että sellaista menoa...
En muista kuollaksenikaan, menikö keikka soittojen puolesta hyvin vai huonosti, tai jopa hyvin huonosti. Kaikki nämä ulkomusiikilliset "seikat" keikkailtaan liittyen ovat syöpyneet sieluun tahmeana kuin stigma, ja varsinainen soittosuoritus on pyyhkiytynyt ikuiseen kadotukseen. Keikka tuli kuitenkin soitettua paikan kantapeikoille. Ja luulen että musiikilliset edesottamuksemme tuona nimenomaisena iltana tuossa kosmisessa paikassa ovat osaltaan pyyhkiytyneet yleisön muistista yhtälailla. Ne muutamat hassut irwinit joita pöydissä notkui, tirpoivat keimoa siihen tahtiin jo saapuessamme alkuillasta paikalle, että olivat suhteellisen tiedottomassa tilassa vetomme aikaan.
Jokseenkin oudoissa fiiliksissa sitten pistimme kimpsut ja kampsut kasaan ja aloimme tehdä lähtöä. Yhtäkkiä miksaajamme ilmestyi stagelle heittelemään kärrynpyöriä - munasillaan! Sopersi viiden promillen ketterässä: "Hei katsokaa nyt kun homo heittää voltin!" Tässä vaiheessa psykedeelisiin sfääreihin livennyttä iltamaa vaihdoimme merkitseviä katseita keskenämme ja pakkasimme soittokamat autoon kaikkia nopeusennätyksiä uhmaten, päällimmäisenä ajatuksena Nyt vain nopeasti vittuun täältä! Tähän iltaan tiivistynyt suspensio oli yhtä käsinkosketeltavaa kuin ripuloivan teuraseläimen pakokauhu. Basistimme tokaisikin automatkalla takaisin treenikselle: "Jätkät! Tästä ei sitten puhuta! Ikinä!"
Episodista on vierähtänyt jo siinä määrin aikaa, että uskalsin traumatisoitumisenkin uhalla muistella tuota erittäin kosmista iltaa. Aika lienee parantanut haavat muitakin asianosaisilta, joten uskallan rikkoa tämän pyhän lupauksen tässä ja nyt.
Onhan tämä eri kastissa kuin pullauttaa tunkki pökään tuhansien ihmisten silmien edessä, mutta ikimuistettava tapaus omassa outoudessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti