Spotifystä löytyi läjäpäin artistin tuotantoa, joten soittolistalle meni niin että humpsahti. Kyllä hyvää teknoa jaksaa kuunnella aina, vielä rollaattorissakin kasikymppisenä.
Tänään luin vaimon S-Ryhmän henkilökuntalehdykästä mielenkiintoisen artikkelin luovuudesta. TV-tuotantoyhtiö Zodiac Entertainmentin johtaja Saku Tuominen pohti jutussa luovuutta. Koska itsekin tulee harrastettua enimmäkseen kaikkea turhanpäiväistä, jota kai luovaksi toiminnaksi voisi luonnehtia, aloin mielessäni soveltaa artikkelin pointteja omiin musiikintekemisen metodeihin. Yksi jutun pointeista oli:
"Ensin havainnoidaan maailmaa ja nähdään asioita, mitä muut eivät näe." (Suora lainaus)
Näinhän se menee: suodatetaan todellisuutta oman subjektiivisen näkemyksen läpi, nähdään kenties kauneutta siellä, missä muut eivät sitä näe. Jotkut puhuvat intuitiosta, toiset kuudennesta aistista...se on jännä juttu, miten jotkin tietyt tosiolevaisuuden ilmenemismuodot vain vetävät puoleensa, inspiroivat ja saavat aikaan luomisvimman, josta ehkä syntyy jotain kuranttia - ehkä ei. Miksi Tom Waitsin musiikki kuulostaa juuri sellaiselta kuin se kuulostaa? Tai miksi Tim Burtonin leffat ovat juuri sillä tavalla outoja kun ne ovat? Aika monet musantekijät ovat verranneet luovaa olotilaa lähinnä sielunvammaa muistuttavaksi sisäiseksi pakoksi. Kun ei ole muuta vaihtoehtoa...Joo, olen itsekin huomannut, että liian pitkät tauot soittamisessa tekevät levottomaksi ja ehkä hieman jopa ärtyneeksi. Vastoin yleistä harhaluuloa, luovuus kun ei ole mitään jumalallisen inspiraation odottamista. Se on lähtökohtaisesti tekemistä. Onhan näitä muusikkoneroja lie ollut, jotka vain ylimaallisen inspiraation kourissa jäsentävät norsunluutornistaan käsin todellisuutta briljanteiksi sävelkudoksiksi...Mozart? - Tuotteliaisuutensa perusteella tosin uskaltaisin väittää, että hänkin vain keskittyi olennaiseen, eli säveltämiseen.
Kuten tuossa lehtijutussakin painotettiin, luovuus ei ole mitään intergalaktista näkyjen kanavointia, vaan ihan yksinkertaisesti sitä, että tehdään pieniä yksittäisiä asioita paremmin.
Eivät innovatiivisilta ja vallankumouksellisilta vaikuttavat musiikin tyylisuuntauksetkaan mistään tyhjiöstä ilmesty. Kun muutamat luovat musikantit päättävät vain puskea säveliä siltä vanhalta ja totutulta mukavuusalueelta kauemmas, syntyy jotain uutta ja "ihmeellistä" - mutta se perusta on silti siellä vanhassa: Dizzy Gillespie ja Charlie Parker sublimoivat uutta Bebop-soundia töötättyään ensin swingiä, rock'n'roll kumpusi vanhasta rhythm & bluesista, tekno kiteytyi Chicago-housesta ja Kraftwerkistä ja ja itselle aikanaan täysin puun takaa ilmaantunut drum & bass on sekin velkaa mm. dub-reggaelle, grunge kirposi punkista ja sitä rataa. Luovuus on sitä, että keksitään ruutia hieman lisää :)
Ja sit artikkelin ehkä suurin pointti:
"Toteutus on ihan samalla tavalla luova prosessi kuin ideointi!"
Totta helvetissä on. Liian usein törmää bändeihin, joiden edesottamukset näyttävät paperilla absoluttisen täydelliseltä, mutta sitten toteutus imee sukkaa ja isosti. Esimerkiksi lukee jostain musalehdestä haastiksen, jossa bändi X kehuu yhdistelevänsä musiikissaan sitä ja tätä ja vähän vielä tuota. Kiinnostus herää, ostan ehkä levyn - ainakin tsekkaan netistä - ja pettymys on karvas! Silkkaa paskaa. Usein myös kaikenmaailman All Stars-henkiset kollaboraatiot sukkaavat toteutukseltaan niin lahjakkaasti metsään, että Röllipeikkokin kääntyis haudassaan jos olis kuollut. Tuoreimpana esimerkkinä tulvahti mieleen eräskin supertähtien kollaboraatio, jossa entinen grunge-suuruus löi hynttyyt yhteen jekejeke-tuottajan kanssa ja lopputulos oli....noh...
Artikkelissa esitettiin erittäin aiheellinen kyssäri:
"Millä tavalla rohkeimmat ideat saataisiin pidettyä intohimoisina toteutusvaiheeseen asti?"
Siinä vaiheessa kun on jo ne kartanot ja Rolls Roycet hommattu niin intohimojen repiminen musiikintekemiseen voi olla hieman hankalaa...riippuen tietysti siitä, mikä on alunalkaen ollut se liikkeellepaneva motiivi levyjen julkaisemiselle. Se kun ei aina ole tekemisen palo, mikä tietysti itsestä tuntuu helvetin vieraalta ajatukselta. Mut onhan näitä brändipalavereissa fläppitauluille innovoituja tähdenlentoja...mainosmarakateille kun riittää, että artisti vetää sen hopeahilepuvun päälle ja nytkyy playback'inä ne pakolliset kuviot. Vielä parempi jos tissi & perse vilahtaa - näin se raha kirstuun kilahtaa...
Musiikin kentällä innovaatiot taitavat enimmäkseen syntyä siellä underground-skenessä. Isoilta korporaatioilta joko puuttuu halu tehdä asioita paremmin tai kyky etsiä uusia tapoja jäsentää todellisuutta. Johtuisko siitä, että musiikkibisneksen norsunluutorneissa istuu kravattipellearmeija, jolle musiikki on luonteeltaan kulutustavaraa, äänitapettia. Jos näiden merkanttien suhde musiikkiin onnistuttaisiin ruuvaamaan tunteenomaisemmalle tasolle...heh...joo, jos kamelin saisi pujotettua neulansilmästä läpi...Sisällön kannalta lienee parempi, että uudet tuulet alkavat ensin puhaltaa siellä pinnan alla - ei pääse likainen kapitalistisika tahmeine näppeineen pilaamaan sitä luonnollista kehitystä :)
Mut se vaahtoamisesta...kun tässä teknompaan tonaliteettiin tuli lipsahdettua, niin pakko kai se on linkittää toinenkin helmi, vanhaa ja hyvää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti