Levyhyllyssä notkuu karkeasti arvioiden tuhat cd-levyä. Vinyylit tuli aikanaan (1996-1998) myytyä lähestulkoon kaikki. Serkkupoika Porvoosta osti kaikki rokkikiekot ja sitten nykyisin Dj Flipperinä Top Billin-kollektiivissa hääräilevä Heikki osti 12"-rumpubassolevyt. Joitain irtokiekkoja taisin myydä Dj Lyonillekin, ainakin Massive Attackin Blue Lines-LP:n. Muuten en varmaan muistais niin tarkasti, mut kun serkkupoika (Lyon) päräytti Be Thankful-biisin soimaan kommentoiden sitä pillunhierontamusiikiksi niin tuo herkkä hetki syöpyi ikuisiksi ajoiksi mieleeni! :)
Tällä hetkellä omistan tasan yhden 12"-vinyylimaksin. Se on Squarepusherin Port Rhombus EP. Ajattelin ripustaa lätyn joskus sen tulevan studioni seinälle; Kansipahvi on sen verran rumaa violetinsävyä ja muutenkin aika speden näköinen! Ja hei! Onhan se sentään Warp-labelin julkaisu!
Just siks!
Laaserplaadeilla kun ei ole samanlaista keräilyarvoa kuin vinyyleillä, niin oman kokoelman "arvokkaimmat" helmet ovatkin sitä lähinnä nostalgiasyistä. Yksi cd-boksi lienee oikeasti harvinainen: Oceansize-nimisen progebändin 3 DVD:n ja 4 CD:n boksi Feed To Feed, jonka yhtye julkaisi vuonna 2009. En nyt muista oliko maailmanlaajuinen painosmäärä viisi vai seitsemän tuhatta, anyways: vähän. Ja sit tietty itselle on tunnearvoa levyillä joiden hankkimiseksi on joutunut nähdä hieman enemmän vaivaa. Usein siitä syystä, että on niin myöhäisherännäinen jonkin bändin suhteen ja uran alkupään tuotannossa painokset ovat olleet ärsyttävän pieniä. Yllättävän hankala löydettävä levy oli esim. Nathaniel Merriweather presents Lovage: Music To Make Love To Your Old Lady By. Vaikka levyllä sentään vierailee mölisemässä niinkin nimekäs vokaaliakrobaatti kuin Mike Patton. Suomesta ei levyä uutena löytynyt mistään, divareissa ei ole ollut aikaa koluta. Play.com:ista sitten onnisti. Kunhan oli ensin säätänyt sen kortilla maksamisen kanssa itsensä raivohulluuden partaalle. Sitten on ollut muutamia artisteja/bändejä, joita ei jostain käsittämättömästä syystä ole julkaistu Suomessa ollenkaan. CD Universe on ollut ehtymätön aarreaitta monenkin julkaisun etsimisen kanssa! Sieltä olen löytänyt monta juutuubin kautta löytynyttä helmeä. Esimerkiksi mainiosti jazzia ja electronicaa sekoittavan duon, Elsiane. Hybrid-levyltään yyteröin netistä biisin Vaporous ja olin myyty. Duon perulainen laulajatar omaa hieman samoissa sfääreissä resonoivan soundin kuin esim. nosteessa oleva nuori laulajamimmi Ellie Goulding. Tuosta jenkkiläisestä nettilevylaarista olen löytänyt myös jampan nimeltä James Yuill. Miekkosen folktronica on sen verran omintakeista ja hyvän kuuloista scheissea, että levy Turning Down Water For Air oli aivan pakko tilata. Bassoradiosta olen muutamia levyn biiseistä kuullutkin - tiedä sitten saisko levyn jo Suomestakin? No Pins Allowed on aika helmibiisi levyltä! Taisi dyydi olla vaimon löytyjä netistä, kuten myös Uh Huh Her. Olis luullut että bändin levyä olis saanut ilmestyessään myös Suomesta - onhan bändin toinen mimmi, Leisha Hailey, näytellyt L-Koodissa. Common Reaction-levyltä ehdoton kunkkubiisi on Explode.
Jos tuolta levyhyllystä nostaisi yhden julkaisun ylitse muiden, mitä tulee hankkimisen vaikeuteen niin pokaalin pokkaisi eittämättä Naked City. Vuosi taisi olla -93 kun löysin tämän avantgarde-jazzia vääntävän porukan vinyylilevyn Järvenpään kaupunginkirjastosta. Kannessa vilkkuvat tissit tietysti vaativat välitöntä huomiota niiden iskelmä- ja kasarivinyylien seasta! Kopsin tietysti musat c-kasetille jota tuli soitettua aina ja kaikkialla. Sitten kasetti joko kului puhki tai hävisi muutoissa maailmalle. Aina silloin tällöin olen sivusilmällä etsiskellyt levyä cd-formaatissa, tuloksetta. Levy julkaistiin -89 ja käsittääkseni siitä otettiin 90-luvun alussa myös pieni cd-painos. Ilmeisesti musiikki on kuitenkin siinä määrin marginaalia ja pieneen markkinointisegmenttiin vetoavaa, että uusintapainoksia ei juuri ollut tarpeellista ottaa :D Bändiliiderin ja alttosaksofonistin John Zornin musiikilliset edesottamukset ovat yleensäkin olleet aika pienten piirien juttu. Näin olen ymmärtänyt...Noh, jos Torture Garden-kiekko on saanut innoituksensa japanilaisesta SM-skenestä niin ei oo ehkä ihan joka jampan teekuppi. Onneksi levy sitten vuosien hakemisen jälkeen löytyi uudelleenjulkaisuna Black Box-tuplalla. Toisena albumina boksilla on bändin hämmentävä Leng Tch'e-teos.
Erikoismaininnan ansaitsee Björkin 4 levyn Live-boksi. Levyt olisi voinut ostaa toki Suomestakin, yksittäin ja kalliilla, mutta ameriikasta löysin kaikki levyt samassa paketissa, joka tuli rahteineenkin snadisti halvemmaksi. Bonarina mukaan tuli vielä DVD. Boksissa on kaikki Björkin neljä ensimmäistä studiolevyä live-vetoina: Debut, Post, Homogenic ja Vespertine. En ole yleensä mikään suuri live-levyjen ystävä, mutta Björkin livetulkinnat omista biiseistään ovat toisinaan jopa parempia kuin albumiversiot, joten kannattava hankinta kaikinpuolin! Vakuudeksi vaikka TÄMÄ!
Erä helmi on myös Yael Naim. Laulajatarta kuulin Radio Helsingissä, Lasse Kurjen vetämässä valiojoukossa, muistaakseni. Biisinä oli cover Britney Spearsin biisistä Toxic.
Aika veret pysäyttävä tulkinta!
Vaikka CDON.COM on menettänyt hieman pisteitään parina viime vuotena, on sieltä kerran löytynyt varsinainen helmi, jota ei muualta ole enää saanut. Tortoise-nimisen postrock-bändin 3 CD:n boksi Lazarus Taxon. Tää biisi ei ole boksilta, mutta muuten vain tiukka: TNT. Ilmeisesti ruotsipuljun keskivertoasiakas ei paljoa tajua tällaisen hienouden päälle ja siksi näitä bokseja oli unohtunut hyllyn perälle...Vinkin boksista sain nimittäin Ritual Smoker-bändin rumpalilta joka hänkin oli saanut tätä herkkua tilattua.
Jackson Jackson ei taida olla kovinkaan tunnettu bändi näillä leveysasteilla, vaikka bändin laulaja Harry James Angus jodlaa myös bändissä nimeltä The Cat Empire. Omien sanojensa mukaan bändi soittaa sekoitusta hiphoppia, afrobeattia ja psykobillyä!?! Juutuubista tätäkin ihmetystä tuli vaimon suosituksesta yyteröityä ja vuoden 2008 levy Tools For Survival meni tilaukseen. Vielä kun muistaisi mistä australialaisesta nettilevykaupasta lätty tuli tilattua, kun pitkällisten etsintöjen jälkeen kovinkaan montaa puljua ei löytynyt, jotka olisivat toimittaneet Suomeen asti. Levyn kuningasbiisi on ehdottomasti All Alone. Juutuubista löytyvä liveversio biisistä on ehkä vieläkin härömpi - eli siis parempi :)
Ja sit vielä yks:
Oliver Nelson: Blues And The Abstract Truth
- tämä vuonna 1961 alunperin julkaistu pläjäys on erityinen levy omassa hyllyssä siksi, että levyä oli miltei mahdotonta löytää cd-formaatissa! Syy miksi se piti haltuun saada oli yksinkertaisesti biisi Stolen Moments. Ensimmäisen kerran taisin kuulla biisin japanilaisen acid jazz-kollektiivin United Future Organizationin levyllä No Sound Is Too Taboo. Versio on varsin mainio, kannattaa tsekata! Varsinainen valaistuminen kuitenkin tapahtui vasta kun kuulin originaalin joskus 90-luvun puolivälin jälkeen Red Hot On Impulse-kokoelmalla. Köyhänä opiskelijana silloin tuli vain kopsittua levy c-kasetille - joka tietysti hävisi aikojen saatossa niinkuin kaikki muutkin rakkaat c-kasetit! Sittemmin olen haalinut kokoelman biisejä näiden orkkislevyillä - koska tuo viheliäinen kokoelmakin tuntuu kaikonneen levydivarien laareista kuin pieru Saharaan. Aika helposti noita levyjä olen löytänyt, monista on otettu uusia remasteroituja painoksia. Vissiin kaikista muista levytyksistä, paitsi tästä! Biisi vain on niin ylimaallisen hyvä, että meinasin jo turhautua elämän mielekkyyteen, heh, kunnes sitten tuossa vajaa pari vuotta sitten ahkeran googlettelun jälkeen löysin netistä tiedon että levystä otetaan uusi remasteroitu painos! HALLELUJAA! CD Universeen laitoin ennakkotilauksen - varmaan ensimmäisten joukossa. Kun levy sitten pitkällisen odottelun jälkeen oli kourassa niin voi poijjaat että oli naama messingillä! Jos kaksi jazz-biisiä pitäisi ottaa mukaan autiolle saarelle, niin toinen olisi Stolen Moments. Se toinen olis satavarmasti Miles Davisin So What, Kind Of Blue-levyltä.
Nää on näitä elämän pieniä suuria iloja :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti